Kuiva suu yöllä on vaiva, jota voi hoitaa hammastahnalla

Heräätkö yöllä tunteeseen, että janottaa ja suu on kuin hiekkapaperia? Pakko saada kulaus vesimukista, joka onkin yöpöydän vakiovaruste.

Et ole vaivojesi kanssa yksin. Kuiva suu on yleinen vaiva ja erityisen yleinen se on iäkkäillä henkilöillä. Syynä on syljenerityksen väheneminen. Hormonaalisista syistä johtuen naiset kärsivät kuivasta suusta miehiä useammin.

Kaikista kuivimmalta suu tuntuukin juuri yöllä ja aamuisin, koska syljen eritys vähenee yön aikana. Lisäksi useilla on tapana nukkua suu auki.

Kuiva suu ei vaivaa pelkästään yöllä. Myös päivällä voi olla paljon erilaisia oireita:

  • tahmealta tuntuva suu
  • vaikeutunut puhe, sillä kieli tarttuu kitalakeen
  • arat ja kuivat limakalvot
  • kielen kuivuminen ja kipeytyminen
  • nielemisvaikeudet
  • paha maku suussa ja pahanhajuinen hengitys
  • muuttunut makuaisti, metallinmaku suussa
  • vaahtoava, sitkeä sylki
  • hampaiden reikiintyminen
  • irtoproteesien pitämisen vaikeutuminen, sillä proteesit
    eivät pysy paikoillaan
  • suun limakalvojen hiivatulehdus
  • ientulehdus
  • rohtuneet huulet

Kaikkinensa kyseessä on ikävä vaiva. Esimerkiksi vanhuksilla, joilla jo lähtökohtaisesti voi olla heikentynyt ruokahalu, kuiva suu aiheuttaa monipuolisen ongelmaryppään: syöminen vaikeutuu entisestään, kun ruoka maistuu oudolta, syöminen sattuu suun limakalvoihin sekä kieleen ja proteesit eivät pysy paikallaan.

Hoitava hammastahna Apteq

Apteq Hoitava Hammastahna

Sisältää fluoria ja ksylitolia. Sopii herkälle ja kuivalle suulle.

Stressi kuivaa suuta

Mikä kuivaa suuta sitten aiheuttaa? Syyt voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

  • elämäntavat ja -tilanteet
  • sairaudet
  • lääkkeet

Elämäntilanteista stressi aiheuttaa suun kuivumista, sillä se heikentää syljeneritystä. Sama vaikutus on tupakoinnilla.

Myös raskaus ja vaihdevuodet voivat olla syynä kuivalta tuntuvaan suuhun, taustalla on hormonaaliset syyt. Jo aiemmin jutussa mainittiinkin, että kuiva suu on hyvin yleinen vaiva iäkkäillä ihmisillä.

Taustalla voi vaikuttaa myös se, jos jatkuvasti hengittää suun kautta. Öisen kuivan suun syynä voi siis olla kuorsaaminen.

Sairauksista korkea verenpaine voi aiheuttaa suun kuivumista. Samoin voi tehdä Parkinsonin tauti tai huonossa hoitotasapainossa oleva diabetes.

Syynä voi olla myös jotkin reumaattiset sairaudet, kuten nivelreuma ja fibromyalgia. Sjögrenin syndrooman yhdeksi oireeksi on tunnistettu kuiva suu.

Lisäksi anoreksia ja nopea laihduttaminen voivat aiheuttaa suun kuivumista.

Lääkkeistä ongelmia voivat aiheuttaa eräät psyykenlääkkeet, verenpainelääkitys, antihistamiinit, nesteenpoistolääkkeet ja aknen hoitoon käytettävät A-vitamiinijohdannaiset. Sama vaikutus on säde- ja syöpähoidoilla, joissa sädetetään kaulan tai pään aluetta.

Nainen hymyilee ja saa lapsilta pusut poskille.
Kuivan suun ongelmaan löytyy monenlaisia apukeinoja.

Kuivan suun hoito – sopiva hammastahna auttaa öisin

Varsinaista hoitoa kuivan suun ongelmaan ei ole olemassa, mutta oireita voi pyrkiä lievittämään monella tavalla.

Erityisesti öiseen aikaan vaivaavaan kuivan suun tunteeseen löytyy apteekista monenlaista apua.

Valitse oikeanlainen hammastahna. Tarkista tuoteselosteesta, ettei hammastahna sisällä natriumlauryylisulfaattia. Sitä käytetään lisäämään hammastahnan vaahtoavuutta, mutta lisäaine voi ärsyttää ja allergisoida suun limakalvoja.

Sopiva tuote on esimerkiksi Apteq hoitava hammastahna, joka sisältää 25 prosenttia ksylitolia. Se vähentää kariesta aiheuttavan mutans streptokokki -bakteerin toimintaa, lisää syljeneritystä ja estää syljen pH:n laskua. Hoitava hammastahna sisältää myös limakalvoja hoitavaa betaiinia ja oliivinlehtiuutetta, eikä siis ollenkaan natriumlauryylisulfaattia.

Tarkista tuoteselosteesta, ettei hammastahna sisällä natriumlauryylisulfaattia.

Apteekeista saa myös tekosylkivalmisteita ja geelejä, jotka pitävät suuta kosteana. Jokaisesta keittiöstä löytyväksi avuksi voi kokeilla ruokaöljyä eli rypsi- tai oliiviöljyä. Sitä voi sivellä kielen avulla noin teelusikan verran ympäri suun limakalvoja. Näitä apukeinoja kannattaa ensisijaisesti kokeilla ennen nukkumaanmenoa, jolloin tuotteilla on paras vaikutusaika.

Valitse suuvesistä sellainen tuote, joka ei sisällä alkoholia. Tällainen on esimerkiksi Apteq suuvesi. Tämä öljyä sisältävä suunhoitovesi sopii hyvin myös herkille limakalvoille ja auttaa kosteuttamaan suuta.

Hammasproteeseja käyttävän on hyvä pitää erityistä huolta proteesien puhdistuksesta. Yöllä proteesit kannattaa ottaa pois suusta ja säilyttää niitä kuivina ilmavassa rasiassa.

nainen käyttää suuvettä
Suuvedestä voi olla apua kuivan suun ongelmaan.

Erityistä tarkkuutta suuhygieniaan

Koska kuiva suu johtuu syljen erityksen vähentymisestä ja syljen yksi tehtävä on suojata hampaita reikiintymiseltä, täytyy suuhygieniasta pitää erityisen hyvin huolta.

Pese hampaat aamuin illoin fluorihammastahnalla ja puhdista hammasvälit päivittäin perusteellisesti. Lisäksi on hyvä käyttää esimerkiksi fluoria sisältävää suuvettä tai fluoria sisältäviä imeskelytabletteja.

Rajoita päivittäisiä syömiskertoja neljän ja kuuden kerran välille, jotta suussa ei ole jatkuvaa happohyökkäystä ympäri päivän. Syö huolellista pureskelua vaativia ruokia, vältä sokeria sisältäviä tai happamia ruokia sekä juomia ja juo janoosi vettä. Ruokailun jälkeen käytä ksylitolituotteita.

Myös tupakkaa, alkoholia, kahvia ja teetä kannattaa välttää.

Joissakin tapauksissa kuivan suun taustalla voi olla käytössä oleva lääkitys. Näin voi olla erityisesti silloin, jos käytössä on useita lääkityksiä. Lääkitystä ei saa lähteä itse vaihtamaan, mutta lääkärin kanssa voi keskustella, olisiko lääkitystä mahdollista muuttaa siten, ettei se aiheuta suun kuivumista.

kuiva suu hoidettavana ammattilaisella
Syljeneritystä voi testata hammashuollon ammattilaisten avulla.

Syljeneritystä voi testata

Normaalisti sylkeä erittyy ihmisellä puolesta litrasta litraan vuorokaudessa. Suu alkaa tuntua kuivalta, kun syljeneritys vuorokaudessa on laskenut selvästi alle puolen litran.

Kuiva suu ei ole pelkästään epämiellyttävää tunnetta aiheuttava ongelma. Syljellä on paljon tehtäviä, jotka edistävät suun, hampaiden ja limakalvojen hyvinvointia.

Sylki muun muassa:

  • puhdistaa ja huuhtoo suuta sekä nielua
  • tappaa suussa olevia mikrobeja ja estää niitä
    tarttumasta limakalvoihin
  • suojaa suun ja nielun limakalvoja tulehdukselta
  • suojaa hampaita reikiintymiseltä
  • kosteuttaa ja liukastaa ruoan ennen nielemistä
  • entsyymeillään pilkkoo ravintoaineita ja
    aloittaa näin ruoansulatuksen

Jos syljenerityksen epäillään heikentyneen, tilanne voidaan selvittää ammattilaisen avulla. Hammaslääkäri tai suuhygienisti mittaa syljenerityksen antamalla henkilölle parafiinia purtavaksi viiden minuutin ajaksi.

Normaalisti sylkeä erittyy tässä ajassa yli viisi millilitraa. Suu alkaa tuntua kuivua, jos sylkeä erittyy viiden minuutin pureskelun aikana alle 2,5 millilitraa. Levossa sylkeä pitäisi erittyä viiden minuutin aikana vähintään 0,5 millilitraa.

Lähteet:

Terveyskirjasto Duodecim
Hammaslääkäriliitto
Yliopiston verkkoapteekki

Suuvesi Apteq

Apteq Suuvesi

Kosteuttaa suun limakalvoja, ehkäisee plakkia ja raikastaa hengityksen.

Jaa tämä artikkeli: