Kasvomaski – valitse käyttöösi sopiva

Kasvomaski, kertakäyttömaski, suu-nenäsuojus, hengityssuojain, kansanmaski… Erilaisista nenän ja suun päälle asetettavista suojaimista on tullut arkea viimeisten vuosien aikana. Silti niiden käyttö nostattaa edelleen kysymyksiä ja termiviidakossa suunnistaminen voi olla hankalaa.

Maskityypit vaihtelevat materiaaleiltaan ja suojaavuudeltaan. Suun ja nenän peittävät maskit voidaan jakaa kolmeen päätyyppiin:

  • niin kutsutut kansanmaskit
  • kirurgiset suu-nenäsuojukset
  • hengityksensuojaimet

Oman osansa hämmennykseen on tuonut julkisuudessa käyty keskustelu siitä, onko maskeista ylipäänsä hyötyä. Tämän hetken virallinen kanta on, että maskeista on hyötyä erityisesti toisten ihmisten suojaamiseen käyttäjän omilta bakteereilta.

Esimerkiksi koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut yskii, aivastaa, laulaa, nauraa tai puhuu. Se voi tarttua myös sairastuneesta kosketuksen kautta. Lisäksi tartunnan voi saa myös sellaisilta pinnoilta, joille on vastikään päätynyt sairastuneen hengitystie-eritteitä.

Apteq kirurginen suu-nenäsuojus

Kotimainen,
allergiatestattu ja kemikaalivapaa

Kansanmaski on jonkin verran hyötyä

Kansanmaskeiksi lasketaan muun muassa pestävät kangasmaskit sekä muista materiaaleista tehdyt kertakäyttömaskit, kuten kuitumaskit. Huomattavaa on, että tällaisissa tuotteissa ei saa olla CE-merkintää.

Kansanmaskien hyvä puoli on, että ne vähentävät pisaroiden leviämistä. Kansanmaskit vähentävät ainakin jonkin verran käyttäjänsä aiheuttamaa riskiä muille ja niiden hyödyn arvioidaan olevan suurin silloin, kun maskia käytetään laajasti.

Kansanmaskien antamasta suojasta ei yleensä ole tehty tarkempia tutkimuksia. Teknologian tutkimuskeskus VTT tutki vuonna 2020 erilaisia määrittelemättömiä maskeja ja näiden tutkimusten mukaan kangasmaskien käyttäjä saa altistavissa oloissa monikymmenkertaisen annoksen viruksia ammattikäyttöön tarkoitetun hengityssuojaimen käyttäjään verrattuna.

Eli kangasmaski ei kuitenkaan suojaa maskin käyttäjää altistumasta viruksille.

Kangasmaskeja roikkumassa
Kankaiset maskit näyttävät kyllä hyviltä, mutta niiden suojaus ei ole kovin tehokasta.

Kirurginen suu-nenäsuojus antaa selvästi paremman suojan

Kirurgiset suu-nenäsuojukset luokitellaan lääkinnällisiksi laitteiksi ja niissä pitää olla CE-merkintä. Myös ne suojaavat ensisijaisesti muita kuin tuotteen käyttäjää. Suojuksia myyvät kaupat ja apteekit.

CE-merkintä tarkoittaa, että suojuksen suojausteho on varmistettu kansainvälisen standardin mukaisella testauksella.

Suojuksen täytyy täyttää standardi EN 14683:n vaatimukset ja vähintään I-luokan terveydenhuollon laitteille ja tarvikkeille asetetut yleiset vaatimukset.

Kirurgiset suu-nenäsuojaimet jaetaan kolmeen luokkaan.

  • Luokan I suu-nenäsuojain asetetaan potilaan kasvoille, jotta hän ei epidemia- tai pandemiatilanteessa tartuta muita. Suodatustehon täytyy olla vähintään 95 prosenttia.
  • Luokan II suu-nenäsuojain on tarkoitettu suojaamaan potilasta leikkaussaleissa ja muissa lääketieteen tarkoituksissa hoitohenkilöiden hengitystie-eritteiltä. Suojaustehon täytyy olla vähintään 98 prosenttia.
  • Luokan IIR suu-nenäsuojus suojaa käyttäjäänsä lisäksi verenpaineella lähteviltä veriroiskeilta.

Luokan II ja IIR suojuksia käytetään pisaroita estävinä suojuksina. Pisaroita pienemmiltä hiukkasilta, aerosoleilta, suu-nenäsuojus ei suojaa.

Jotta kirurgisen suu-nenäsuojuksen varmasti erottaa esimerkiksi niin kutsuttuihin kansanmaskeihin kuuluvista kuitumaskeista, kannattaa huomioida seuraavat asiat:

  • Varmista, että pakkauksessa on CE-merkintä.
  • Myyntipakkauksessa pitää olla valmistajan yhteystiedot ja jos tuote on valmistettu EU:n ulkopuolella, myös valtuutetun Euroopan edustajan yhteystiedot.
  • Pakkauksessa on kuvattu lääkinnällinen käyttötarkoitus eli esimerkiksi ”kirurginen suu-nenäsuojain”.
  • Pakkauksessa on käyttöohje vähintään kuvallisena ja teksti on suomen sekä ruotsin kielellä.
  • Tuote on kertakäyttöinen.
  • Pakkauksessa on ilmaistu eränumero ja viimeinen käyttöpäivä.

Valmistajat eivät suosittele kertakäyttösuojainten puhdistusta. VTT:N tutkimukset osoittivat, että kertakäyttösuojaimet puhdistuvat keittämällä ja konepesulla 60 asteessa. Pesu kuitenkin heikentää nopeasti pienimpien hiukkasten erotuskykyä.

Suojaimet olivat kuitenkin puhdistuksen jälkeen suodatusteholtaan kangasmaskeja parempia. Koska kertakäyttösuojainten puhdistus heikentää merkittävästi suojausominaisuuksia, ei niiden puhdistusta kotikonstein suositella ammattikäyttöön.

Kirurginen suu-nenäsuojus iäkkään naisen kasvoilla
Kirurginen suu-nenäsuojus on kertakäyttöinen kasvomaski.

Hengityksensuojain on tehokkain

Hengityksensuojaimet suojaavat myös tuotteen käyttäjää, ja ne ovat kaikista tehokkaimpia suojavälineitä.

Hengityksensuojaimet jaetaan luokkiin FFP1, FFP2 ja FFP3. Mitä suurempi luku, sitä parempi on suojaimen suodatusteho.

Oikein asetettu hengityssuojain suojaa myös aerosolitartunnoilta. FFP3-luokkaan kuuluva hengityksensuojain suodattaa 99 prosenttia jopa hyvin pienistä partikkeleista. Tällaisiin lukuihin pääseminen edellyttää kuitenkin, että suojain on asetettu kasvoille tiiviisti.

Alun perin hengityksensuojaimet on tarkoitettu suojamaan pääasiassa työssä tapahtuvilta altistumisilta. Siksi niissä voi olla mahdollisesti merkintä uudelleenkäytöstä. Koronaviruksen torjunnassa FFP-suojaimia käytetään kuitenkin vain kertakäyttöisinä.

Hengityksensuojain naisen kasvoilla
Hengityksensuojain antaa parhaan suojan.

Kasvomaski on vain osa suojautumista

Mitä tahansa suojainta käyttääkin, on tärkeää huolehtia sen oikeanlaisesta käytöstä.

  • Laita suojain paikalleen puhtailla käsillä.
  • Älä koske maskiin käytön aikana. Jos joudut näin tekemään, pese kädet huolellisesti sekä sitä ennen että sen jälkeen.
  • Vaihda maski uuteen tarpeeksi usein. Kangasmaskit jopa puolen tunnin välein. Vaihda maski myös, jos se on kastunut.
  • Käytön jälkeen poista maski sangoista kiinni pitäen. Laita kertakäyttömaski suoraan roskiin ja pestävä maski esimerkiksi suljettavaan muovipussiin.

Lähteet:
THL
Työterveyslaitos
VTT
Tukes

Apteq kirurginen suu-nenäsuojus

Kotimainen,
allergiatestattu ja kemikaalivapaa

Jaa tämä artikkeli: