Kauniit hiukset – tarkista ensin ruokavaliosi

Kauniit hiukset, eiköhän jokainen haluaisi saada sellaiset! Hyvinvoivan näköiset, helposti käsiteltävät ja terveet hiukset ovat monen tekijän summa.

Yksi merkittävimmistä asioista on geenit. Tähän tekijään ei kukaan voi itse vaikuttaa, joten täytyy keskittyä niihin asioihin, joihin voi.

Toinen tärkeimmistä tekijöistä hiusten hyvinvoinnin taustalla on ruokavalio. Siihen voi jokainen omalla kohdallaan vaikuttaa ja tehdä valintoja, jotka edistävät hiusten hyvinvointia.

Muita tärkeitä tekijöitä ovat:

  • hiusten hoito niille sopivalla tavalla
  • hiusten suojaaminen pakkaselta, kuumuudelta ja auringolta
Biotiini extra Apteq

Apteq Biotiini Extra

Hiusten, kynsien ja ihon hyvinvointiin

Pidä huolta vitamiineista ja hivenaineista

Hiukset ovat osa kehoamme. Vaikka hius on itsessään kuollutta solukkoa, sen kasvu lähtee päänahan hiustupesta.

Hiusten hyvinvointi vaatii, että saamme tarpeeksi vitamiineja, kivennäisaineita ja rasvahappoja. Elimistön kannalta hiusten kasvu ei kuulu tärkeimpiin elintoimintoihin. Niinpä jos tärkeiden ainesosien saannissa on puutoksia, voi hiusten hyvinvointi kärsiä.

Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto on hyväksynyt hiuksia koskevia terveysväittämiä neljälle vitamiinille ja hivenaineille. Sen mukaan biotiini, kupari, seleeni ja sinkki auttavat ylläpitämään normaaleja hiuksia.

Biotiini

Biotiini eli B7-vitamiini on vesiliukoinen vitamiini. Sen on todettu vaikuttavan sekä hiusten että ihon hyvinvointiin.

Biotiinilisän käytön hyödyt näkyvät muutaman kuukauden kestäneen käytön kuluttua.

Ruoka-aineista biotiinia löytyy muun muassa:

  • sisäelimistä
  • kananmunista
  • manteleista ja pähkinöistä
  • soijapavuista
  • kokojyvätuotteista
  • banaanista
  • kukkakaalista

Sinkki

Sinkillä on kehossa monipuolisia tehtäviä vastustuskyvyn ylläpidosta ja aineenvaihdunnan varmistamisesta alkaen. Sen on todettu myös edistävän hiusten, ihon ja kynsien hyvinvointia.

Jos elimistö ei saa tarpeeksi sinkkiä, seurauksena voi olla hiustenlähtö.

Sinkkiä saa muun muassa:

  • täysjyväviljasta
  • pähkinöistä ja siemenistä
  • palkokasveista
  • maidosta
  • lihasta
Kananmunia lautasella, vitamiineja ja hivenaineita hiuksille.
Kananmunat ovat hiusten kannalta hyvää ruokaa, sillä niissä on muun muassa biotiinia ja proteiinia.

Rasvahapot

Terveellinen rasva on elimistölle välttämätöntä. Omega-3-rasvahapot voivat vaikuttaa hiustuppiin ja talirauhasiin ja näin edistää hiusten hyvinvointia.

Terveellistä rasvaa saa muun muassa

  • lohesta, tonnikalasta, sillistä ja sardiineista
  • pellavansiemenistä
  • rapsiöljystä
  • saksanpähkinöistä

C-vitamiini ja rauta

C-vitamiini on tärkeä antioksidantti, joka suojaa elimistöä vapailta radikaaleilta.

Hiukset rakentuvat osittain kollageenista, joka on hiuksia vahvistava proteiini. C-vitamiinilla on tärkeä osuus kollageenin muodostumisessa. Lisäksi C-vitamiini edistää raudan imeytymistä. Elimistön liian alhainen rautapitoisuus voi aiheuttaa hiustenlähtöä.

C-vitamiinia saa monista kasvikunnan tuotteista:

  • ruusunmarjasta
  • paprikasta
  • tyrnistä, lakasta ja mansikoista
  • sitrushedelmistä

Rautaa saa erityisesti:

  • punaisesta lihasta
  • pinaatista
  • linsseistä

Proteiini

Hiukset koostuvat pääasiassa proteiinista. Koko keho tarvitsee toimiakseen proteiinia ja tämä sama pätee myös hiusten hyvinvointiin.

Liian alhainen proteiininsaanti voi näkyä hiusten haurautena, värin haalistumisena ja hiusten lähtemisenä.

Hyviä proteiinin lähteitä ovat mm:

  • liha
  • kala
  • pavut
  • kananmuna ja maitotuotteet
Nainen pesee kauniita hiuksiaan suihkussa.
Shampoon ja hoitoaineen valinnassa kannattaa huomioida juuri oman hiustyypin tarpeet.

Ota kampaaja avuksesi

Hiusten hoito kotona muodostaa ravinnon ohessa tärkeän osan kauniiden hiusten tavoittelussa.

Monella haasteena on, ettei itse tunnista mitä omat hiukset kaipaavat. Sen kyllä huomaa, etteivät hiukset ole niin hyvinvoivat, kuin ne voisivat olla. Mutta miten ongelmaa voisi lähteä korjaamaan?

Tähän ongelmaan apua kannattaa pyytää omalta kampaajalta. Hiusten hoidon ammattilaisena hän osaa kertoa, millaisesta hoidosta juuri sinun hiuksesi hyötyisivät eniten. Lisäksi taidokas leikkaus tuo esille juuri omien hiusten parhaat ominaisuudet. Esimerkiksi pitkien hiusten leikkaus latvojen tasaamiseksi voi minuuteissa saada hiukset paremmin voivan näköisiksi.

Kauniit hiukset kotikonstein

Hiusten hoidossa merkittävässä osassa ovat shampoo ja hoitoaine, sillä niitä käytetään säännöllisesti. Valikoima on kieltämättä hämmennystä herättävän runsas ja valinta voi olla siksi vaikea. Lisäksi hiuspohjan ja hiusten pituuksien tarpeet voivat olla erilaiset.

Usein neuvotaankin valitsemaan shampoo hiuspohjan ja hoitoaine pituuksien tarpeiden mukaan.

Helppo konsti, miten saa hiuksiin kiiltoa, on lopuksi huuhtoa hiukset kylmällä vedellä. Kylmä vesi sulkee hiusten uloimman kerroksen hiussuomut ja saa hiukset näyttämään kiiltäviltä.

Valitse shampoo hiuspohjan ja hoitoaine pituuksien tarpeiden mukaan.

Kosteita hiuksia kannattaa käsitellä erityisen hellävaraisesti. Kuivaa hiukset taputtelemalla, ei hieromalla pyyhkeeseen. Pesun jälkeinen hiusten selvittely kannattaa tehdä varoen harvalla kammalla. Kosteiden hiusten kovakouraista harjaamista on syytä välttää, sillä kostea hius on huomattavasti alttiimpi vaurioille kuin kuiva hius.

Hellävaraisin tapa hiusten kuivaamiseen on antaa niiden kuivaa itsestään.

Lisäksi hiukset täytyy suojata ääriolosuhteilta, kuten erityisen korkeilta tai matalilta lämpötiloilta. Saunassa hiukset voi suojata esimerkiksi pyyhkeellä, pakkaselta puolestaan oman maun mukaisella päähineellä. Myös hiusten suojaaminen auringolta on tarpeen.

Lisävinkit kauniiden hiusten varmistamiseksi

Hiusten hyvinvointi liittyy usein vahvasti koko muunkin kehon hyvinvointiin. Siksi kauniita hiuksia toivovien kannattaa huomioida joitakin koko kehon hyvinvointiin vaikuttavia asioita.

  • Vältä liiallista stressiä.
  • Käytä alkoholia maltillisesti.
  • Vältä hyvin niukkoja ja vähäkalorisia dieettejä.
  • Jos sinulla on kilpirauhasen vajaatoimintaa, pyri saamaan siihen lääkitys.
  • Huomaa, että tietyt lääkitykset voivat vaikuttaa myös hiusten hyvinvointiin. Tällaisia voivat olla verenohennuslääkkeet, masennuslääkkeet, verenpainelääkkeet ja sydämen toimintaan vaikuttavat lääkkeet.

Lähteet:
Healthline
Yliopiston apteekki
Healthline

Biotiini extra Apteq

Apteq Biotiini Extra

Hiusten, kynsien ja ihon hyvinvointiin

Jaa tämä artikkeli: