Islanninjäkälä helpottaa yskää
Islanninjäkälä (Cetraria islandica) on pitkään tunnettu perinteisessä vaivojen hoidossa. Sitä on käytetty yrttihoitona yskään, kipeään kurkkuun ja keuhkoputkentulehdukseen.
Islanninjäkälä vaihtelee väriltään tummanruskeasta vihreään ja harmaanvalkoiseen. Se on matala, alle 10-senttinen jäkäläkasvi.
Islanninjäkälä kasvaa pohjoisen pallonpuoliskon vuoristoisilla alueilla. Nimensä se on saanut siitä, että sitä kasvaa myös Islannin laava-alueilla.
Mielikki Kurkkupastilli
Sisältää lääkinnällistä hunajaa. Antimikrobinen ja kurkkua rauhoittava kurkkupastilli.
Islanninjäkälä helpottaa yskää ja rauhoittaa kurkkua
Islanninjäkälää on käytetty perinteisesti hoitona erilaisiin flunssaan liittyviin vaivoihin. Se helpottaa yskää ja rauhoittaa kurkkua sekä kurkun kutinaa.
Lisäksi islanninjäkälällä on antimikrobisia ominaisuuksia. Antimikrobinen tarkoittaa sitä, että islanninjäkälä estää mikrobien kasvua tai jopa tappaa niitä.
Islanninjäkälällä ei tiedetä olevan yhtään vasta-aihetta eli sen käyttöä estävää syytä. Lisäksi sen ei tiedetä aiheuttavan haittoja eikä sen käyttö aiheuta ongelmia lääkkeiden suhteen.
Perinteinen apu moneen vaivaan
Islanninjäkälää on käytetty perinteisesti monta eri vaivaa helpottavana rohtona:
- Yskää helpottamaan: Islanninjäkälää on käytetty perinteisesti helpottamaan yskää. Sen uskotaan helpottavan hengitystä ja yskää.
- Tulehdusten hoidossa: Islanninjäkälää on käytetty anti-inflammatorisena aineena. Se on ollut osa hoitoa erilaisissa tulehduksissa, kuten kurkun tulehduksessa tai keuhkoputkentulehduksessa.
- Immuunijärjestelmän vahvistamisessa: Jäkälässä on aineita, joiden uskotaan vahvistavan immuunijärjestelmää. Sitä on käytetty perinteisesti yleisen terveyden edistämiseen.
Mielikki kurkkupastilli helpottaa kutiavaa kurkkua
Mielikki imeskeltävässä kurkkupastillissa islanninjäkälä on yksi vaikuttavista ainesosista. Mielikki yskänpastilli on kätevä ja helposti mukaan otettava apu kutiavan kurkun hoitoon.
Usein flunssan jälkeinen kuiva yskä kestää useita viikkoja, ja nopeasti vaikuttava sekä kätevästi mukana kulkeva kurkkutabletti on toimiva keino yskänpuuskia vastaan.
Kurkkupastillissa on käytetty islanninjäkälän lisäksi hunajaa ja C-vitamiinia.
Hunaja on perinteinen apu yskänärsytyksen hillitsemiseen, sillä se muodostaa yskänärsytystä vähentävän kalvon nielun yskänreseptoreihin.
Islanninjäkälän sisältämät jäkälähapot vähentävät taudinaiheuttajien määrää.
C-vitamiini puolestaan edistää vastustuskykyä ja immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.
MIelikki kurkkupastilli sopii yli 6-vuotiaiden käyttöön. 1–5-vuotiaat voivat käyttää joko Mielikki yskähunajaa tai Mielikki kurkkusuihketta.
Lähde: https://www.ruokavirasto.fi/yritykset/oppaat/ravitsemus–ja-terveysvaiteopas/ravitsemus–ja-terveysvaiteopas–elintarvikealan-yrityksille-ja-valvojille/#id-53-kasviperaisten-aineiden-odotuslista
Mielikki Kurkkupastilli
Sisältää lääkinnällistä hunajaa. Antimikrobinen ja kurkkua rauhoittava kurkkupastilli.