Kiire vaivaa nuoria aikuisia – varmista hyvinvointi menon keskellä

Nuoret aikuiset ja nuoret ovat erityisen alttiita kokemaan kiirettä, koska he tasapainottelevat uransa alkuvaiheen, opintojen, sosiaalisen elämän ja itsensä kehittämisen välillä.

Kiireinen elämäntyyli voi pitkittyessään aiheuttaa ongelmia. Hyvinvoinnista huolehtimiseen tarvitaan perusasioita:

  • monipuolista ruokavaliota
  • riittävää unta
  • sopivasti kuormittavaa liikuntaa
  • sosiaalisia yhteyksiä

Jos kiire estää näistä perusasioista huolehtimisen, syntyy jaksamisen kanssa helposti ongelmia. 

Apteq Monivita Extra

Monivitamiinipurutabletti,
jossa 18 tärkeää mikroravintoainetta

Ruokavalio hyvinvoinnin pohjana

Monipuolinen, terveellinen ja kasvispainotteinen ruokavalio vaikuttaa huomattavasti jaksamiseen. Sen lisäksi, että ruoasta elimistö saa tarvitsemansa energian, elimistö saa ruoasta myös tarvitsemansa vitamiinit ja hivenaineet. 

Vitamiineilla ja hivenaineilla on kullakin tärkeä osuus hyvinvoinnin ylläpidossa. Siksi niiden monipuolinen ja riittävä saanti on edellytys jaksamiselle. 

Terveellisestä ja monipuolisesta ruokavaliosta ihminen saa tarvitsemansa vitamiinit ja hivenaineet. Jos ruokavalio on erityisen rajoittunut, ruokamäärät ovat hyvin pieniä tai ruokavalio jää yksipuolisesti, voi monivitamiinivalmiste varmistaa riittävän vitamiinien ja hivenaineiden saannin.

D-vitamiinilisää suositellaan kaikille

D-vitamiini on tärkeää erityisesti luustolle ja vastustuskyvylle. D-vitamiinivalmisteen käyttöä suositellaan aikuisille, jotka eivät käytä säännöllisesti D-vitamiinilla täydennettyjä tuotteita ja kalaa. Lisäksi 2–17-vuotiaille suositellaan D-vitamiinivalmisteen käyttöä 7,5 μg/päivä ympäri vuoden.

Itä-Suomen yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan 75 prosenttia nuorista saa D-vitamiinia riittävästi. Joka neljäs ei kuitenkaan saavuta D-vitamiinin päivittäistä saantisuositusta, joka on ravinnosta ja vitamiinilisästä yhteensä 10 µg/vrk.

Nuorista 29 prosenttia ei käytä lainkaan D-vitamiinilisää, ja näillä nuorilla riittämätön D-vitamiinin saanti on yleistä.

Tutkimuksen mukaan nuorten tärkein D-vitamiinin lähde oli D-vitamiinilisä, joka kattoi lähes puolet D-vitamiinin kokonaissaannista. Nuorista 29 prosenttia ei kuitenkaan käyttänyt lainkaan D-vitamiinilisää, ja näillä nuorilla riittämätön D-vitamiinin saanti oli yleistä.

Nuori mies nukkuu.
Riittävästä unesta on välttämätöntä pitää kiinni. (Kuvat: Freepik)

Unella paras vireystila

Riittävä unen määrä on tutkimusten mukaan henkilökohtainen asia, mutta yleisimmin ihmiset tarvitsevat 7–9 tuntia unta yössä. Erilaiset ruudut kannattaa jättää ajoissa pois ja keskittyä katsomaan unia.

Riittävän unen tuomia etuja ovat mm:

  • parempi vireystila ja jaksaminen
  • parempi toiminta-, suoritus- ja työkyky
  • alentunut stressi ja parempi mieliala

Huonolaatuiset ja lyhyet unet voivat puolestaan aiheuttaa väsymyksen lisäksi monenlaisia hankaluuksia:

  • kohonnut kuormittuneisuuden kokeminen
  • alentunut muisti, oppiminen ja ongelmanratkaisukyky
  • alentunut mieliala ja kohonnut stressitaso

Liiku mielesi hyväksi

Liikunnalla on merkittäviä positiivisia vaikutuksia mielenterveyteen. Se parantaa mielen hyvinvointia jopa silloin, kun mielenterveys on ennestään hyvässä kunnossa. Lisäksi liikunta auttaa ennaltaehkäisemään psyykkisiä sairauksia sekä tukee niiden hoitoa. 

Liikunta aktivoi suurta osaa aivojen hermosoluista ja vaatii aivoilta intensiivistä toimintaa, jotta liikkumisen eri osa-alueet toimivat sujuvasti. 

Tämä yhteys aivotoiminnan ja fyysisen aktiivisuuden välillä parantaa kognitiivisia kykyjä, kuten muistia, oppimista ja keskittymiskykyä. Samalla keho oppii säätelemään stressiä tehokkaammin, jolloin stressireaktiot aktivoituvat vain tarpeen vaatiessa.

Terveyden pohja luodaan lapsuudessa

Nuoruuden terveyden pohjia luodaan jo lapsuudessa. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa huomattiin, että lapsuudessa ja nuoruudessa ravitsemus- ja liikuntainterventioon osallistuneilla henkilöillä oli merkittäviä ja pitkäaikaisia muutoksia aineenvaihdunnassa.

Tutkimuksessa monet muutokset olivat havaittavissa vielä kahdeksan vuotta tutkimuksen alkamisesta, vaikka interventio toteutettiin kahtena ensimmäisenä vuonna. 

Merkittävimmät muutokset havaittiin rasva-amideissa, jotka voivat osallistua elimistössä mm:

  • tulehdustilan säätelyyn
  • painon hallintaan 
  • syömiskäyttäytymiseen
  • uneen
  • kivun ja ahdistuneisuuden säätelyyn
  • verisuonten muodostumiseen
  • valtimoiden laajenemiseen
  • hermoston suojaamiseen

Tutkijat huomauttavat, että varhain tehdyt ja pysyvät elintapamuutokset voivat vaikuttaa merkittävästi terveydentilan kehittymiseen. Kun terveelliset elämäntavat on omaksunut varhain, tämä voi vähentää monien kroonisten sairauksien riskiä. 

Kiireinen nuori nainen työssään.
Työn, opiskelun ja muun elämän yhdistäminen voi helpottua priorisoimalla tekemisiä. (Kuva: Freepik)

Kesytä kiire priorisoimalla

Kiireen tuntu täyttää helposti mielen eikä tilanteesta tunnu löytyvän helppoa ulospääsyä. Joitakin arjen toimintatapoja kannattaa kuitenkin kokeilla.

Priorisointi vähentää stressiä ja auttaa hallitsemaan aikaa paremmin.

Asioiden priorisointi on yksi tärkeimmistä, sillä se osoittaa ne asiat, mille täytyy löytää aikaa. Mieti, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä ja kiireellisiä. Keskity tekemään nämä asiat yksi kerrallaan, sillä todennäköisesti niiden samaan aikaan tekeminen ei onnistu vaan lisää kaaoksen tuntua.

Priorisointi vähentää stressiä ja auttaa hallitsemaan aikaa paremmin. Lisäksi se auttaa huomaamaan ne asiat, jotka voi jättää tekemättä.

Keskity yhteen asiaan kerrallaan

Monen asian tekeminen samanaikaisesti voi tuntua tehokkaalta, mutta usein se lisää kiireen tuntua ja heikentää keskittymistä. Kun keskittyy yhteen asiaan kerrallaan, suoritus paranee ja ylikuormitus vähenee.

Samalla kannattaa analysoida, mitkä asiat täytyy tehdä viimeisen päälle ja missä riittävän hyvä suoritus riittää.

Lisäksi joillekin asioille kannattaa sanoa ei. Hyvä puntari on miettiä, tukeeko asia kokonaisvaltaista hyvinvointiasi tai viekö se liikaa aikaa. Rajojen asettaminen auttaa hallitsemaan kiireen tuntua.

Aikataululla rakenne ja rauha

Rakenne lisää hallinnan tunnetta, joten päivälle tai viikolle kannattaa luoda realistinen aikataulu. Siinä on varattu aikaa tärkeille tehtäville sekä palautumiselle, rentoutumiselle ja sosiaalisille suhteille.

Kalenteri ja listat auttavat pysymään ajan tasalla tekemisistä ja ne myös osoittavat, mitä on jo saavuttanut. Suunnitelmallisuus lisää mielenrauhaa​.

Myös rentoutuminen on tärkeää kiireen hallinnassa. Päivässä pitäisi olla hetkiä, jolloin voi levätä tai tehdä jotain rentouttavaa, kuten liikkua, meditoida tai lukea. Nämä hetket auttavat lataamaan akkuja ja vähentävät stressiä pitkällä aikavälillä.

Lähteet:
Itä-Suomen yliopiston tiedote
Tampereen yliopiston Under Pressure -hanke

Apteq Monivita Extra

Monivitamiinipurutabletti,
jossa 18 tärkeää mikroravintoainetta

Jaa tämä artikkeli: