Lapsen verenpaine on yhä useammin koholla

Myös lapsen verenpaine kannattaa mitata. Korkea verenpaine on yleistymässä huolestuttavasti lasten ja nuorten keskuudessa. Tutkijat arvioivat, että lihavuuden yleistyminen on todennäköisesti tämän huolestuttavan kehityksen keskeinen syy. 

Laaja kansainvälinen tutkimuskatsaus osoittaa, että lasten korkea verenpaine ei ole enää erittäin harvinaista. Vuonna 2020 noin 6,5 prosentilla alle 19-vuotiaista pojista todettiin kohonnut verenpaine, kun vastaava luku oli vuonna 2000 vain 3,5 prosenttia. Tytöillä kehitys oli samansuuntainen, vaikka prosenttiosuudet olivat hieman pienempiä.

Tulokset perustuvat 96 eri tutkimuksen aineistoon, jotka kattoivat yli 440 000 lapsen ja nuoren tiedot. Verenpaineen kohoaminen oli yleisintä noin 14 vuoden iässä. Diagnoosi edellytti, että kohonnut verenpaine oli mitattu vähintään kolmessa erillisessä mittauksessa.

APTEQ Q5
VERENPAINE-
MITTARI

Tunnistaa nopean ja helpon verenpaineenmittauksen yhteydessä rytmihäiriön sekä erottelee tarkasti eteisvärinän ja lisälyönnin.

Lapsen korkea verenpaine on tärkeä tunnistaa ajoissa

Myös toinen tuore tutkimuskatsaus tukee havaintoja. Sen mukaan kohonnutta verenpainetta esiintyy kolmessa mittauksessa noin 4 prosentilla alle 19-vuotiaista. Yhdessä mittauksessa kohonneet arvot nähtiin peräti 12 prosentilla tutkituista. 

Korkea verenpaine liittyi erityisen voimakkaasti ylipainoon ja lihavuuteen. Muita merkittäviä tekijöitä lapsen korkean verenpaineen taustalla voivat olla

  • sairaus tai lääkitys 
  • sukurasitus 
  • runsas lakritsin ja salmiakin syöminen

Näiden tietojen valossa on tärkeää tunnistaa ja ennaltaehkäistä riskitekijöitä jo aikaisessa vaiheessa. Korkea verenpaine ei useinkaan aiheuta lapselle näkyviä oireita, mutta aikuisikään jatkuessaan se lisää merkittävästi riskiä sydän- ja verisuonitauteihin sekä muihin kroonisiin sairauksiin aikuisiällä.

Lapsen verenpainetaulukko kertoo verenpaineen viitearvot

Lapsen verenpaineen viitearvot riippuvat iästä, sukupuolesta ja koosta. 

Lapsen verenpaine -taulukkoYläpaineAlapaine
Pienet lapset  alle 100 mmHg 60 mmHg
Kouluikäiset lapset 110–120 mmHg75 mmHg
Murrosikäiset nuoret 120–130 mmHg75–85 mmHg

Kansainvälisten suositusten mukaan aikuisten verenpaineen raja-arvoja voidaan käyttää nuorilla 13–16 ikävuodesta alkaen. Jos yläkouluikäisen lapsen verenpaine ylittää toistomittauksissa 130/80 mmHg, edellyttää tilanne lisätutkimuksia. Yli 140/90 mmHg verenpaineet ovat poikkeavat, ja lapsen tilanne tulee selvittää tarkemmin.

Toisaalta on tärkeä muistaa, että lapsen verenpainearvoissa on tyypillisesti paljon vaihtelua. Sen vuoksi yksittäiseen korkeaan arvoon ei pidä suhtautua liian vakavasti, vaan tilanne on syytä tarkistaa useammalla mittauksella. 

Lapset ja nuoret jännittävät usein verenpaineen mittaustilannetta, mikä nostaa verenpainearvoja. Esimerkiksi kouluterveydenhuollon tarkastuksessa korkeaksi osoittautunut verenpainelukema kannattaa varmistaa kotona tehdyillä mittauksilla.

Lääkärissä tehty verenpaineen mittaus voi jännittää lasta, mikä nostaa mittauslukemia. (Kuvat: Freepik)

Lapsen verenpaineen mittaaminen kotona

Lapsen verenpaineen mittaamiseen kotona pätevät pitkälti samat ohjeet kuin aikuisillakin. Verenpaineen mittaustavalla on väliä, jotta tulokset ovat luotettavia ja vertailtavissa.

  • Ennen mittausta lapsen pitäisi istua 5 minuutin ajan tai ainakin rauhoittua ja välttää juoksentelua ja hyppimistä. Jos mittari selvästi jännittää lasta, hänen annetaan tutustua siihen, jotta lapsen jännitys ei vaikuta mittaustulokseen.
  • Mittaa verenpaine aina istuvassa asennossa. Pyydä lasta nojaamaan tuolin selkänojaan ja pitämään jalat vierekkäin lattialla. Tuolin täytyy olla niin matala, että lapsen jalat eivät jää roikkumaan ilmaan. Lapsen jalkojen alle voi myös laittaa korokkeen.
  • Verenpaine voidaan mitata oikeasta tai vasemmasta olkavarresta. Aseta käsivarsi lepäämään pöydälle tai muulle tasolle siten, että kyynärtaive on sydämen alareunan tasolla ja käden kämmenpuoli on ylöspäin.
  • Riisu lapselta ennen mansetin kiinnittämistä mahdolliset puristavat vaatekappaleet niin, että olkavarteen ei aiheudu puristusta vaatteista.
  • Varmista, että käytössä on lapselle sopiva S-koon mansetti. Kierrä se olkavarren ympäri tiukasti aiheuttamatta ylimääräistä painetta. Mansetin ja olkavarren väliin saa mahtua etusormi kainalon puolelta.
  • Muistuta lasta, että verenpaineen mittauksen aikana pitäisi olla hiljaa ja liikkumatta, jotta tulos on luotettava. 
  • Mittaa verenpaine kaksi kertaa, ja pidä mittausten välillä 1–2 minuutin tauko. 
Runsaasti hedelmiä ja vihanneksia sisältävä ruokavalio vaikuttaa verenpaineeseen alentavasti. (Kuva: Freepik)

Korkea verenpaine lapsella – tartu elintapoihin

Korkea verenpaine lapsella on terveystekijä, johon kannattaa pyrkiä vaikuttamaan. Lasten verenpaineen alentaminen elintavoilla vaatii samanlaisia valintoja kuin aikuisillakin. Tärkeimpiä osatekijöitä lapsen verenpaineen alentamisessa ovat:

  • riittävä liikunta, esimerkiksi nuorilla vähintään kolme yli puoli tuntia kestävää liikuntakertaa viikossa
  • monipuolinen ja terveellinen ruokavalio, jossa on runsaasti hedelmiä sekä vihanneksia 
  • suolan rajoittaminen
  • mahdollisten liikakilojen laihduttaminen 

Lapsuudessa ja nuoruudessa alkava korkea verenpaine on tutkimusten mukaan yhteydessä aikuisiän korkeaan verenpaineeseen sekä sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksiin. Lapsuudessa elinvaurioita ei yleensä vielä todeta. 

Kun lapsen tai nuoren korkeaan verenpaineeseen tartutaan ajoissa ja elintapoja muokataan terveempään suuntaan, toimenpiteillä voi vaikuttaa lapsen terveyteen pitkälle aikuisikään saakka.

Lähteet:
Uutispalvelu Duodecim
Duodecim Terveyskirjasto
Duodecim Terveysportti

APTEQ Q5
VERENPAINE-
MITTARI

Tunnistaa nopean ja helpon verenpaineenmittauksen yhteydessä rytmihäiriön sekä erottelee tarkasti eteisvärinän ja lisälyönnin.

Jaa tämä artikkeli: