Osteoporoosi altistaa luunmurtumille
Osteoporoosi on tila, jossa luut menettävät vahvuutensa ja alttius luiden murtumiselle kasvaa.
Luun lujuus lisääntyy ihmisellä 30 ikävuoteen saakka. Luun uusiutuminen on koko elämämme ajan tapahtuva ilmiö: vanhaa luuta hajoaa ja uutta syntyy tilalle. Ensimmäisten vuosikymmenien aikana uutta luuta syntyy aiempaa enemmän, mutta myöhemmin prosessi hidastuu.
Yleensä osteoporoosi liittyy ikääntymiseen. Osteoporoosi syntyy, kun luun mineraalimäärä sekä massa alentuu ja luun rakenne muuttuu. Tämä aiheuttaa luun lujuuden heikkenemistä, jolloin luu voi murtua aiempaa helpommin.
Osteoporoosin taustalla voi olla myös jokin sairaus tai sairauteen liittyvä lääkehoito. Esimerkiksi pitkäaikainen glukokortikoidi- eli kortisonilääkitys lisää luukadon riskiä.
Tyypillisesti sairautta esiintyy eniten yli 50-vuotiailla naisilla, ja osteoporoosin aiheuttama luun hauraus on taustalla usein heille sattuneissa luunmurtumissa.
Osteoporoosin oireet vaihtelevat
Osteoporoosi ei välttämättä oireile millään tavalla. Ihminen voi elää tavallista ja kivutonta elämää, jossa luiden haurastumista ei tunnista oireista.
Luukatoon havahdutaan usein vasta siinä vaiheessa, kun henkilölle on tullut luunmurtuma yllättävän helposti tilanteessa, josta tavallisesti pitäisi selvitä vähemmällä.
Tyypillisimmin murtumia tulee kolmeen kohtaan luustossa:
- ranne – ranneluun murtuma
- lantion seutu – reisiluun kaulan murtuma
- selkäranka – nikama luhistuu kivuliaasti pienen tärähdyksen seurauksena
Osteoporoosi voi ilmetä myös luuntiheysmittauksessa.
Myös silloin, jos aikuisiällä huomataan pituuden vähentyneen usean senttimetrin verran, voi syntyä epäily osteoporoosista. Joissakin tapauksissa selkärangannikamat luhistuvat kipua aiheuttamatta ja muutos huomataan vasta pituuden mittauksessa.
Osteoporoosin diagnoosi perustuu luuntiheysmittaukseen
Osteoporoosi diagnosoidaan luuntiheysmittauksessa. Se on noin 15 minuuttia kestävä, kivuton tutkimus.
Luuntiheysmittauksessa käytetään DEXA-laitetta, tavallisella röntgenillä ei saada tarpeeksi tarkkaa kuvaa.
Tyypilliset mittauskohdat ovat lannenikama ja reisiluun yläosa.
Osteoporoosidiagnoosin saa, jos luun tiheys on yli 25 prosenttia pienempi kuin 20–40-vuotiailla keskimäärin. Mittauslaitteiden tuloksissa voi olla pieniä eroja, mutta mittauksella saadaan kuitenkin hyvin selville luuston tilanne.
Osteoporoosi vai osteopenia?
Luuntiheysmittauksessa potilaalta voidaan tunnistaa myös osteopenia. Siinä luuntiheys on selvästi alentunut, mutta vähemmän kuin osteoporoosissa. Osteopenia on osteoporoosin esiaste.
Ostepeniasta eli luun tiheyden vähentymisestä on kyse silloin, jos luuntiheys on selvästi alentunut, mutta vähemmän kuin 25 prosenttia.
Osteopeniadiagnoosi on viimeistään hetki tehdä luustolle hyviä valintoja. Osteoporoosia voi vielä ehkäistä ja omia elämäntapoja muuttamalla voi estää osteopenian muuttumista osteoporoosiksi.
Osteoporoosin ehkäisy ja hoito elintavoilla
Riittävällä ravinnolla on merkitystä osteoporoosin kannalta. Erityisesti tämä näkyy syömishäiriö anorexia nervosaa sairastavilla, joilla kaiken ravinnon saanti on liian vähäistä. Liiallinen laihuus onkin yksi osteoporoosin riskitekijöistä.
Liikunta sen sijaan on erittäin tärkeää sekä luukadon ehkäisemisessä että hoitamisessa. Luut vahvistuvat, kun niihin kohdistuu kuormitusta.
Luustoa kuormittavaa liikuntaa on hyvä harrastaa vähintään kaksi kertaa viikossa, mieluiten päivittäin. Parhaiten luustoa vahvistaa liikunta, jossa siihen kohdistuu iskuja, nopeita kiertoja, vääntöä ja tärähdyksiä.
Hyviä lajeja ovat:
- reipas kävely, hölkkä, porrastreeni
- pallo- ja mailapelit
- jumpat ja reipastahtinen voimistelu
- tanssit
- kuntosaliharjoittelu
Iäkkäiden kannattaa kiinnittää huomioita erityisesti kehonhallintaa, tasapainoa, lihasvoimaa ja liikkumisvarmuutta lisäävään liikuntaan, sillä niiden kautta estetään kaatumisesta johtuvia luunmurtumia.
Myös tupakoinnin välttäminen tai lopettaminen auttavat ehkäisemään osteoporoosia.
Lähteet:
Harvard Health Publishing
Käypä hoito -potilasversio
Duodecim Terveyskirjasto
Luustoliitto