Punajäkälä suussa – Yleinen mutta huonosti tunnistettu sairaus

Hoitava hammastahna Apteq

Apteq Hoitava Hammastahna

Sopii erityisen hyvin myös punajäkälän kotihoitoon.

Punajäkälää on karkeasti kolmenlaista:

  1. ihon tavallinen punajäkälä
  2. limakalvojen punajäkälä
  3. ja paksukarstainen hypertrofinen punajäkälä

Suun punajäkälä kuuluu näistä toiseen luokkaan eli limakalvojen punajäkäliin, ja sitä voi suun lisäksi esiintyä myös sukupuolielinten limakalvoilla.

Punajäkälä ei ole tarttuva tauti vaan kehon oman immuunijärjestelmän häiriö. Mikäli sinulla on suun limakalvoilla valkoisia verkkomaisia juovia, sinulla saattaa olla suun punajäkälä. Kaikista suomalaisista noin 2 % eli yhteensä 110 000 henkilöä sairastaa suun punajäkälää. Jos olet yli 40-vuotias nainen, todennäköisyys kasvaa hieman.

Suomalaisista 2 % sairastaa suun punajäkälää.

Punajäkälä suussa voi kestää vuosia, jopa vuosikymmeniä. Kyseessä on yleensä varsin harmiton ja vähäoireinen limakalvotauti. Oireet voivat välillä pahentua ja taas helpottua. Tila kannattaa vähäoireisenakin tunnistaa ja tehdä helpot elämäntapamuutokset sen hoitamiseksi. Hammaslääkäriin kannattaa hakeutua heti, jos suun punajäkälä muuttuu kivuliaaksi tai sen ulkonäkö muuttuu selvästi.

Punajäkälän oireet suussa

Suun punajäkälän oireet tunnistetaan yleensä helposti silloin, kun potilaalla esiintyy suumuutosten lisäksi muita punajäkälälle tyypillisiä ihomuutoksia. Sen sijaan pelkästään suun limakalvojen oireet eivät aina ole selkeät ja erotettavissa muista oireista.

Suun punajäkälä näkyy yleensä valkoisina, verkkomaisina juovina tai punoittavina ohentuneina laikkuina symmetrisesti molemmilla puolin suuta poskien limakalvoilla, kielessä tai ikenillä. Taudin vaikeammassa muodossa nähdään aristavia, haavaisia ja erittäviä limakalvoalueita, jotka arpeutuvat.

Punajäkälän diagnoosi tehdään muutosten ulkonäön perusteella. Koepalaa käytetään usein taudinmäärityksen tukena.

Nainen pitää kättä poikittain suun edessä

Punajäkälän hoito lääkkeillä

Suun punajäkälään ei ole parantavaa hoitoa, mutta sen aiheuttamaa haittaa voidaan merkittävästi vähentää kotikonstein ja lääkärin määräämillä lääkkeillä. Vaikean suun punajäkälän lääkehoidossa käytetään paikallisesti kortisonia ja toisinaan takrolimuusia. Vaikeaa punajäkälää voidaan lääkitä myös sisäisesti asitretiinillä, prednisolonilla (kortisoni) ja immunosuppressiivisilla lääkkeillä. Hoito kestää jaksoittain tavallisesti vuosia, seuranta kymmeniäkin vuosia.

Suulääketieteen professori Arja Kullaa kertoo, että suun punajäkälä ja sen hoidossa käytettävät lääkkeet altistavat suun limakalvot sieni-infektiolle. Sieni-infektion toteaminen ja asianmukainen hoitaminen on hyvin tärkeää jo ennen varsinaista punajäkälän hoitoa.

Tutkimuksessa 12 %:iin suun punajäkälätapauksista liittyi sieni-infektio ja näistä 40 %:iin liittyi haavaumia. Sieni-infektio hoidetaan lääkärin määräämällä paikallisella sienilääkkeellä.

Punajäkälän hoito kotikonstein

Mikäli sinulla on suun punajäkälä, tee seuraavat helpot elämäntapamuutokset:

  • Lopeta tupakointi (punajäkälä ja tupakointi lisäävät molemmat suusyövän riskiä)
  • Tarkasta suunhoidon rutiinisi: hampaiden, ikenien ja kielen puhdistus aamuin illoin ja hammasvälien puhdistus iltaisin
  • Kokeile herkän suun hammastahnaa
  • Poistata hammaskivi säännöllisesti ja huolehdi, että hampaissa ja paikoissa ei ole teräviä reunoja
  • Vältä limakalvoja ärsyttäviä ruoka-aineita esim. sitrushedelmät, chili, ananas, kiivi, mansikka, tomaatti, viini ja väkevä alkoholi
  • Kokeile haaleaa laimeaa kamomillateetä
  • Kokeile suun huuhtelua ruokaöljyllä tai suola-soodaliuoksella (sekoita litraan vettä 1/4 tl soodaa ja 1/4 tl suolaa)
Lähikuvassa kielen kaavin ja avoinen suu kieli ulkona

Kielen puhdistus kannattaa ottaa osaksi suunhoidon rutiineja ainakin, jos on punajäkälä kielessä ja/tai pahanhajuinen hengitys. Terveyskirjasto neuvoo, kuinka se tehdään oikeaoppisesti:

  1. Kieli puhdistetaan hammasharjalla.
  2. Harja kastetaan lämpimään veteen ja harjaa vedetään nielusta kielenkärkeä kohti.
  3. Lämmin vesi auttaa irrottamaan bakteeripeitteen.

Saatavilla on myös hammasharjoja, joissa on mukana kielenpuhdistin. Jos hammasharjaa ei pysty työntämään riittävän pitkälle ilman oksentamisreaktiota, voi kielen puhdistamista kokeilla erityisesti siihen suunnitelluilla kaapimilla. Kaapimia saa esimerkiksi apteekeista.

Sopiva hammastahna tukee suun punajäkälän hoitoa

Hammastahnaksi kannattaa valita miedon makuinen tahna, joka ei sisällä vaahtoamista aiheuttavaa natriumlayryylisulfaattia. Sen sijaan kannattaa varmistaa, että hammastahna sisältää fluoria ja ksylitolia. Hyviä herkän suun hammastahnoja löytyy apteekin suunhoitohyllystä.

Fluori on nykyaikaisen suunhoidon kulmakivi. Fluori vähentää kiilteen mineraalien liukenemista, ehkäisee plakin bakteerien hapontuottoa ja edistää kiilteen kovettumista. Hammastahnan fluoripitoisuuden pitää olla 1450 ppm (0,145 %), jotta fluori pystyy ehkäisemään reikiintymistä.

Myös ksylitolia sisältävillä hammastahnoilla on hampaiden reikiintymistä ehkäisevä vaikutus. Ksylitoli lisää myös syljen eritystä ja estää syljen pH:n laskua. Suuri pitoisuus ksylitolia (yli 10 %) estää kariesta aiheuttavien mutans-streptokokkibakteerien toimintaa.

Apteq hoitavan hammastahnan tuubi ja pakkaus

Apteq hoitava hammastahna saa kiitosta

Apteq hoitava hammastahna on kuiva- ja herkkäsuisille kehitetty hammastahna, joka sopii erityisen hyvin myös punajäkälän kotihoitoon. Hammastahna:

  • ei sisällä natriumlayryylisulfaattia.
  • vaahtoaa ainutlaatuisen koostumuksen ansiosta ilman natriumlauryylisulfaattia.
  • sisältää limakalvoja hoitavaa betaiinia ja oliivinlehtiuutetta.
  • maistuu erittäin miedosti mintulle.
  • sisältää 1450 ppm fluoria ja 25 % ksylitolia.
  • puhdistaa tehokkaasti kiillettä vaurioittamatta – tahnan hankausarvo on RDA 35.

Betaiini on sokerijuurikkaasta valmistettava aine, jolla on limakalvoja kosteuttava vaikutus. Betaiini myös vähentää limakalvoärsytystä. Tutkimuksissa on todettu, että betaiini vähensi kuivan suun oireita. Oliivilla puolestaan on limakalvoja voiteleva- ja antimikrobinen vaikutus, ja se voi vähentää myös pahanhajuiseen hengitykseen liittyviä rikkiyhdisteitä.

Tuotepäällikkö Mikko Karjalainen Apteqilta kertoo: ”Toteutimme kuluttajatutkimuksen, jossa annoimme suun punajäkälästä kärsiville asiakkaille testiin Apteqin hoitavan hammastahnan. Kaikki kyselyyn vastanneet asiakkaat aikovat jatkossakin käyttää Apteq-hammastahnaa. 88 % suositteli Apteqin tahnaa muille punajäkälästä kärsiville henkilöille. Puolet arvioi suun terveydentilansa parantuneen merkittävästi Apteq-hammastahnan käyttöönoton myötä. Toinen puolisko arvioi suun terveydentilansa pysyneen ennallaan.”

88 % suositteli hammastahnaa muille punajäkälästä kärsiville.

Suulääketieteen professori Arja Kullaa kommentoi tuloksia: ”Hammastahna on niin hampaiden kuin myös limakalvojen terveyden kannalta syytä valita oikein. Asiantuntijat suosittelevat natriumlayryylisulfaatti-vapaata hammastahnaa henkilöille, joilla on suun limakalvoilla oireita tai muuten herkkä suu. Apteq-hammastahnan aineosat suojaavat suun limakalvoja hampaiden ohella. Kuten kyselytutkimus osoitti, hammastahnan vaihtaminen voi auttaa punajäkälästä kärsiviä potilaita. Hammastahnan valinnassa aina kannattaa kysyä neuvoa hammashoitohenkilökunnalta.”


Hoitava hammastahna Apteq

Apteq Hoitava Hammastahna

Jaa tämä artikkeli: