Ilmavaivat kuuluvat IBS-oireisiin

Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) on toiminnallinen vatsavaiva, jossa suoliston toiminta on epänormaalia, vaikka suolistossa ei havaita erityisiä vaurioita. 

IBS voi rajoittaa huomattavasti elämänlaatua ja aiheuttaa kivuliaita oireita. Hoidon tavoitteena on näiden oireiden lievittäminen. Sopivalla ruokavaliolla, elämäntapamuutoksilla ja vointia helpottavilla lääkkeillä oireita voidaan tasapainottaa huomattavasti.

GascolDuo

 Turvotukseen ja ilmavaivoihin
lievittämään kipua ja ehkäisemään kramppeja.

IBS on yleisempää naisilla

Jonkinlainen lohtu ikävässä tilanteessa on, että IBS ei ole varsinainen sairaus, vaan pikemminkin ruoansulatuselimistön ominaisuus. IBS ei myöskään itsessään johda muihin sairauksiin tai lyhennä elinikää. 

Suomessa kymmenesosa väestöstä kärsii ärtyneen suolen oireyhtymästä ja se on naisilla kaksi kertaa yleisempi kuin miehillä. 

IBS on viime vuosikymmeninä yleistynyt samoin kuin tulehdukselliset suolistosairaudet, jotka tunnetaan myös lyhenteellä IBD. Toisaalta myös lisääntynyt tietoisuus ja parantunut diagnostiikka voivat vaikuttaa IBS:n yleistymiseen.

Vatsakipu, ilmavaivat ja turvotus yleisiä oireita

IBS on pitkäaikainen vaiva, joka jaetaan oireiden perusteella kolmeen tyyppiin: 

  • ripulipainotteinen 
  • ummetuspainotteinen 
  • sekamuotoinen, jossa oireet vuorottelevat 

Suolisto-ongelmille tyypilliseen tapaan ärtyvän suolen oireyhtymässä tyypillistä on aaltoileva oireilu, jossa esiintyy sekä helpompia että vaikeampia jaksoja.

Tyypillisimpiä IBS:n aiheuttamia oireita ovat:

  • vatsakipu
  • ilmavaivat
  • turvotustaipumus
  • ummetus tai ripuli tai molemmat
  • suoliston voimakas ja kivulias supistelu

Lisäksi voi esiintyä matala-asteista tulehdusta ja häiriöitä suoliston mikrobitasapainossa. Monilla oireet lievittyvät vessassa käynnin jälkeen, mutta oireisiin voi liittyä myös poikkeava tarve käydä vessassa sekä tunne siitä, ettei suoli tyhjene kunnolla. 

Nainen syö pizzaa.
Ruokailu pahentaa oireita yli puolella IBS:stä kärsivistä, näin erityisesti FODMAP-hiilihydraatit. Kuva: Freepik

Ruokailu voi pahentaa ilmavaivoja

Ruokailu pahentaa oireita yli puolella IBS:stä kärsivistä. Erityisesti tietyt ruoka-aineet ja ravinnon hiilihydraatit, epäsäännöllinen ateriarytmi, isot annokset sekä kiireessä syöminen voivat pahentaa oireita. Niin kutsutut FODMAP-hiilihydraatit, joita on tietyissä ruoka-aineissa, aiheuttavat tavanomaista runsaampaa kaasunmuodostusta ja lisäävät veden määrää ohutsuolen loppuosassa, mikä lisää venytyksen tunnetta.

Ärtyvän suolen oireyhtymän taustalla voi olla vatsan alueen alentunut kipu- tai aistimiskynnys ja suoliston poikkeava liikkuvuus, mikä voimistaa kivun ja turvotuksen tunnetta. Oireilun syynä voivat olla myös autonomisen hermoston toimintahäiriö, paksusuolen mikrobiston muutokset tai psykososiaaliset tekijät kuten stressi ja väsymys. IBS voi myös puhjeta vatsataudin, kuten noroviruksen, salmonellan tai kampylobakteerin, jälkitautina.

Suolistokaasuja syntyy jokaisella

Suolistokaasuja syntyy ihmisillä keskimäärin 7–8 desilitraa vuorokaudessa ja niissä sekoittuu monta eri kaasua. Suurin osa kaasusta syntyy paksusuolen bakteerien tuottamana. Lisäksi kaasua voi päätyä mahaan ja suolistoon nielemällä.

Siksi kannattaakin miettiä myös omia tapoja, voiko niitä muuttamalla vaikuttaa ilmavaivoihin. Purukumin pureskelu, ruoan ahmiminen, liian pitkät ruokailuvälit ja suuret annoskoot voivat lisätä ilman nielemistä, mikä puolestaan lisää suolistossa olevan ilman määrää.

Myös heillä, jotka eivät kärsi IBS:stä, ilmavaivoja voi aiheuttaa pelkästään se, että istuu pitkiä aikoja paikallaan tai päällä on kiristävät vaatteet. 

Mies istuu työkoneen äärellä.
Moni istuu työpäivän ajan paikallaan, mikä voi lisätä ilmavaivoja. Kuva: Freepik

Simetikoni ja dimetikoni avuksi ilmavaivoihin

Jos ärtyvän suolen oireyhtymä aiheuttaa ilmavaivoja ja vatsan turvotusta, kannattaa kokeilla avuksi ilman reseptiä saatavia valmisteita. Niissä vaikuttavana aineena voi olla simetikoni tai dimetikoni.

Niiden vaikutus perustuu siihen, että simetikoni ja dimetikoni helpottavat kaasun liikkumista ja ilman poistumista suolesta.

Niiden toiminnassa on pieniä eroja:

  • Simetikoni hajottaa pieniä kaasukuplia.
  • Dimetikoni alentaa kaasukuplien pintajännitystä.

Vaikka ilmavaivat eivät välttämättä kokonaan poistu, simetikoni ja dimetikoni yleensä lievittävät ilmavaivoihin liittyviä oireita. 

GascolDuo 

GascolDuo on kaksivaikutteinen uutuustuote suomalaisissa apteekeissa. Se luetaan lääkinnälliseksi laitteeksi, jota käytetään turvotukseen ja ilmavaivoihin lievittämään kouristuksia sekä kipuja.

GascolDuossa on kaksi vaikuttavaa ainesosaa, simetikoni ja aktiivihiili. Simetikonia tuotteessa on 50 mg. Simetikoni alentaa kaasukuplien pintajännitystä, minkä ansiosta kaasukuplat pilkkoutuvat vatsassa pienemmiksi kupliksi. Kun kuplat ovat pienempiä, ne myös kulkevat maha-suolikanavan läpi helpommin.

Aktiivihiili yhdessä tabletissa on 300 mg. Aktiivihiili puolestaan imee itseensä kaasuja maha-suolikanavassa. Aktiivihiili on tunnettu hyvästä imukyvystään. Siksi sen käytön ja muiden lääkkeiden käytön välillä täytyy pitää vähintään 2 tunnin väli.

Kaksivaikutteinen GascolDuo toimii sekä nopeasti että pitkävaikutteisesti. Nopea vaikutus tuntuu jo 15 minuutin kuluttua tabletin ottamisesta, kun puolet tabletin sisällöstä on liuennut vatsaan. Pitkäaikaisempi vaikutus alkaa noin tunnin kuluttua, kun koko tabletti on sulanut.

Lähteet:

Duodecim Terveyskirjasto
Aikakauskirja Duodecim

GascolDuo

 Turvotukseen ja ilmavaivoihin
lievittämään kipua ja ehkäisemään kramppeja.

Jaa tämä artikkeli: